Hyödynnä erilaisuuden potentiaalia

Jokainen yksilö on oma persoona ja kaikkia ei motivoi samat asiat. Ei ole yhtä oikeaa johtamistyyliä, vaan esimiehen täytyy tuntea alaisensa ja käyttää heihin sopivaa johtamistapaa.

Yleensä johtajat valitsevat alaisikseen ihmisiä, jotka muistuttavat heidän hyviä ominaisuuksia. Toisenlaiset ehdokkaat karsitaan pois. Ensivaikutelma syntyy muutamassa sekunnissa, mutta omat käsitykset pitäisi aina kyseenalaistaa. Erilaiset arvot eivät yleensä ole hyväksi, mutta eri toimintatavat ja kiinnostuksen kohteet voivat olla mahdollisuus. Kaikki ovat erilaisia ja näkevät asiat eri tavalla. Kun tämän ymmärtää, mahdollisuuksien potentiaali on rajaton.

Erilaisuuden ymmärtämistä varten kuuntelemisen ja kysymisen taidot ovat olennaiset (Miksi joku kokee asioita eri tavalla?). Ärsytys erilaisuudesta muuttuu näin kiinnostukseksi ja sitä kautta on mahdollisuus oppia uutta.

Kun johtaja ymmärtää omat heikkoudet ja vahvuudet, hän saattaa ymmärtää myös muita henkilöitä paremmin. Yksi tärkeimmistä työkaluista johtamisessa on peiliin katsominen!

Tässä erilaisuuden hyödyntämisen portaat:

  1. Pelko: Mitä pelkään itsessäni/toisessa?
  2. Vertailu: Kumpi meistä on parempi? Miksi?
  3. Ymmärtäminen: Mitä esteitä välillämme on? Miten voimme muuttaa käsityksiämme?
  4. Hyväksyminen: Voinko hyväksyä toista? Miten voidaan tehdä yhteistyötä
  5. Arvostaminen: Mitä voin oppia toiselta?

Johtamisessa täytyy osata myös vaikuttaa toisen ihmisen sisäiseen maailmaan. Mitä avoimempi on itse, sitä paremmin ymmärtää toisen sisäisen maailman (tunteet). Jotkut pitävät tällaista tunteisiin vaikuttamista manipulaationa, mutta vallankäyttö on oikein riippuen siitä mihin ja miten sitä käytetään.

Hyvä tiimi koostuu erilaisista ihmisisä, joilla on eri roolit ja joita johdetaan eri tavalla. Jalkapallojoukkueessakin kaikilla on oma rooli (esim. maalivahti ja keskushyökkääjä). Hyvä johtaja näkee eri ihmisten tuoma potentiaali ja miettii miten hän voi toimia, jotta alainen voi tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Kaisa

Lähde: Jabe, M. 2017. Erilaisten ihmisten johtaminen. 1. painos. Viro: Meedia Zone OÜ.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s